Artikkelit

Minkälainen on hyvä asiakas?

Markkinointitoimenpiteet kannattaa kohdistaa oikeaan osoitteeseen. Mikä on sopiva kohde ja miten löytää lisää samankaltaisia?



Kansainvälinen konsernimme mahdollistaa tehokkaan toimintamme myös maailmanlaajuisesti.
– myyntijohtaja Lauri Mähönen

Bisnoden palveluihin kuuluu nykyisen kuluttaja-asiakaskannan analysointi. ”Suorittamamme luokituksen avulla asiakkaamme saa kuvan henkilöasiakaskantansa rakenteesta”, kertoo myyntijohtaja Lauri Mähönen. Kun tunnistaa avainasiakkaansa profiilin, tietoa voi hyödyntää myös uusasiakashankinnassa. Kun keskitytään ostovoimaiseen potentiaaliin, pärjätään pienemmälläkin markkinointibudjetilla.

Lisää ostovoimaa

Oikean kohderyhmän löytäminen säästää ? markkinointikustannuksia. Puheluita ei soiteta, eikä kirjeitä, tekstiviestejä tai sähköposteja lähetetä turhaan. Laajat henkilötietokantamme takaavat, että asiakkaamme
saa avullamme kohderyhmäänsä lisää kuluttajia.

Perusrekisterien kuten väestötietoja ajoneuvorekisterien lisäksi käytössämme on lähes kaikkien suomalaisten puhelinnumerot ja yli miljoona sähköpostiosoitetta. Laaja määrä erikoisrekistereitämme käsittää mm. päättävässä asemassa olevat henkilöt sekä erilaiset jäsen- ja
harrasterekisterit. Bisnoden henkilömarkkinointirekisterissä on miljoonan ostovoimaisen kuluttajan tiedot. Direktpost taas listaa telemarkkinointikelpoisia kuluttajia.

Oikea viesti

Kun viesti on laadittu oikein, oikealle kohderyhmälle, oikeaan aikaan ja oikeaa kanavaa käyttäen, on sen perillemeno varmempaa.

”Profiloinnin avulla osaamme myös neuvoa, miten kohderyhmää kannattaa lähestyä”, toteaa Mähönen.

Kohderyhmien käyttäytymisessä on myös maakohtaisia eroja. Suomalainen ja norjalainen kuluttaja ovat erilaisia.

”Kansainvälinen konsernimme mahdollistaa tehokkaan toimintamme myös maailmanlaajuisesti. Palvelemme asiakkaitamme esimerkiksi pohjoismaissa ja Baltiassa.”